
Kaskisten Majakka -palkinto
Kaskisten Majakka-palkinto
Kaskisissa toimii suuri joukko aktiivisia yksityishenkilöitä ja kolmannen sektorin toimijoita, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä, edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistuvat kaupungin kehittämiseen.
Vuonna 2020 perustetulla Kaskisten Majakka-palkinnolla halutaan kiittää ja nostaa esiin näitä merkittäviä panoksia. Sivistyslautakunta vastaanottaa ehdotuksia palkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään henkilölle, yhdistykselle, yhteisölle tai työryhmälle, joka on toiminut aktiivisesti Kaskisten ja sen asukkaiden hyväksi.
Majakka-palkinto on tunnustus työstä, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä, edistää hyvinvointia tai tukee kaupungin kehitystä.
Palkinnon historia
Ensimmäinen Kaskisten Majakkapalkinto myönnettiin vuonna 2020 Unto Nisulalle, 90 v., joka on vuosikymmenten ajan toiminut aktiivisesti erilaisten talkooprojektien parissa liikunnan ja virkistysalueiden hyväksi. Kaskisten kaupunki kiittää lämpimästi Unto Nisulaa hänen mittavasta työstään kaskistenlaisten liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
Koronapandemian vuoksi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Häggblom luovutti palkinnon ja kukat henkilökohtaisesti Unton kotiovella.
Kuva: Lotta Kallio, Suupohjan Sanomat
Kaskisten Majakkapalkinnon saajat
-
2020: Unto Nisula
-
2021: Kaskisten Turism och Kultur ry
-
2022: Helena Suominen
-
2023: Kaskisten Kotiseutumuseo
-
2024: Kaskisten SPR:n ystävätoiminta
Haluatko ehdottaa seuraavaa Kaskisten Majakkapalkinnon saajaa? Ota yhteyttä sivistyslautakuntaan lisätietoja varten.