Liikunta

Kaskinen idyllinen saari aktiiviselle liikkujalle

Merellinen, idyllinen Kaskinen ympäristöineen tarjoaa rauhallisen, elämyksellisen, monipuolisen aktiiviseen elämän

Liikkuminen on kaskislaisille itsestään selvyys ja henkireikä, puitteet siihen on idylliset ja upeat. Virkistysreitti kiertää Kaskisten saaren rannikolta rannikolle sen varrella voi ihastella mm. vanhaa kalarantaa ja myllykalliota. Reitti kiertää myös Kotilammen alueella jonka Kaskisten eläkkeen saajat ovat kunnostaneet talkootyöllä useamman vuoden ajan. Alueella sijaitsee useita rakennuksia, sauna ja tanssilava, nämä ovat vuokrattavissa yhdistysten ja yksityisten käyttöön.

Kaskisissa on  valaistu pururata  2,7 km Kotilammen alueella. Pururata om talvisin hiihtäjien käytössä ja ladut tehdään niin perinteistä kuin luisteluhiihtoa harrastaville. Kotilammella on sauvakävelypuisto ja näköalatorni.

Lapsille ja nuorille on tarjolla monenmoista liikuntaa. Kesäisin järjestetään uimakoulu yhdessä Folkhälsanin kanssa kaupungin uimarannalla. Nuoret ovat olleet aktiivisia ja omilla aloitteillaan saaneet aikaan rantalentopallokentän vierasvene sataman tuntumaan sekä hienon skeittipuiston jonka he ovat itse innolla ja rakentaneet kaupungin suosiollisella avustuksella. Frisbeegolfrata sijaitsee urheilukentän maastossa.

Kaupungissa toimii useita aktiivisia urheiluseuroja ja kaupungissa voi harrastaa monipuolisesti esim. jalkapalloa, salibandyä, sulkapalloa, kaukalopalloa, jääkiekkoa, karate-jutsua,  avantouintia ja tennistä.

Massatenniskenttä palvelee entistä paremmin tenniksen pelaajia ja on saanut lajille uusia harrastajia. Avantouimareille on tilavat ja viihtyisät saunatilat vierasvenesatamassa. Kaskisten pingviineillä on niin ikään kasvava jäsenmäärä. Kesäisin vierasvenesataman tilat palvelevat vierailevia veneilijöitä ja purjehtijoita. Jalkapallo on aina ollut suosittua Kaskisissa ja perusparannettu urheilukenttä antaa hyvät puitteet niin harjoitteluun kun kotiotteluiden pelaamiseen. Kenttä on ollut vierasjoukkueiden kiittelemä upean sijaintinsakin vuoksi.

Talvella liikuntaa harrastetaan Kaskisten urheiluhallissa jossa voi pelata salibandyä, jalkapalloa, sulkapalloa, tennistä ja jopa harjoitella golf lyöntejä. Naapurikunnan yleisurheilijat käyvät juoksemassa juoksuradoilla ja harjoittelevat muilla yleisurheilun suorituspaikoilla. Hallissa käy myös ahkerasti kuntosalinkäyttäjiä. Päivisin halli on koululaisten, perhepäivähoitajien, eläkeläisten ja iltapäivätoiminnan käytössä.

Liikuntapaikat

Ulkosalla liikunnan harrastajat löytävät kesäisin hyvät edellytykset yleisurheiluun, sauvakävelyyn, uintiin, jalkapalloon ja tennikseen. Talvisin on hyvät hiihtoladut.

Urheilukenttä

Hyvät yleisurheilumahdollisuudet ja täysmittainen jalkapallokenttä

Jääkiekkokaukalo

Voit talvisin luistella ja pelata jääkiekkoa

Kotilampi

Talvisin Kotilammella on sekä perinteisen että vapaan tyylin ladut. Kotilammella on sauvakävelypuisto ja näköalatorni.

Tenniskenttä

Tenniskentät Marianrannan pururadan vieressä

Skeittipisto

Harjoituskentän vieressä

Rantapallokenttä

Vierasvenesataman vieressä

Frisbeegolfkenttä

Urheiluhallin ja urheilukentän läheisyydessä

Kaskisten urheiluhalli

Sulkukatu 11
64260 Kaskinen
Puh. 0407519404

Kaupungin urheiluhalli tarjoaa hyvät tilat liikunnan harrastajille viikon jokaisena päivänä. Liittymällä jonkun yhdistyksen tai seuran jäseneksi tai muutaman kaverin porukalla voit pelata sählyä tai jalkapalloa, tennistä ja sulkapalloa. Hyvät olosuhteet myös yleisurheilijoille. Hallissa on kuntosali.

Urheiluhalli avoinna

Ti - ke klo. 16.45- 20.15

Naisten kuntosalivuorot

Ti 18.00- 20.00

Eläkeläisten maksuttomat kuntosalivuorot

Kaikille eläkeläisille maksuttomat kuntosalivuorot ovat urheiluhallissa ke klo 17.00 – 19.30 urheiluhallin aukioloaikana. Seniorinaisilla mahdollisuus käydä maksuttomasti kuntosalilla myös ti klo 18.00- 20.00, naisten vuorolla. Muina aikoina eläkeläisten kuntosalin käyttö on maksullista. Eläkeläisten vuorolla Sali on vapaa myös muille käyttäjille.

Hinnasto

Urheiluhallin hinnat (Vaja/Fs § 08/ 19.09.2018)

+ 10 % alv Viikonloppuisin ja arkisin ennen kello 17.00 ja kello 21.30 jälkeen:

Kaikki lajit:
1 h 20,00 € + 2,00 € = 22,00 €

Kaikki lajit arkisin 17.00- 21.30:
1,5 h 33,00 € + 3,30 € = 36,30 €

Kaikkina aikoina:
Juoksuaula: 6,00 € + 0,60 € = 6,60 €
Sauna: 4,00 €+ 0,40 € = 4,40 €

Kuntosalikortti: 
10 kertaa 40,00 € + 4,00 € = 44,00 €
20 kertaa 75,00€ + 7,50 € = 82,50 €

VIP-avain: 
1.vuosi 130,00 € + 13,00 € = 143,00 €
6 kk 75,00 € + 7,50 € = 82,50 €
3 kk 58,00 € + 5,80 € = 63,80 €

Turnaus-/kilpailupäivä: 115,00 € + 11,50 € = 126,50 €
Yrityshinta/  300 € vrk + 30 € = 330,00 €

Huom! Kadonneesta avaimesta peritään 50,00 € +5,00 €= 55,00 €

 

Lisätiedot ja varaukset

Pirjo Nylund
Puh. 0407519404

Linkit

LIPAS - Suomalaisen liikunnan tietopankki
Pohjanmaan liikunta ja urheilu ry
Suomen Kuntourheiluliitto ry
Kaskisten Eläkkeensaajat ry